keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Matkalla Viroon

Nyt on alkanut tämän vuoden todennäköisesti viimeinen ulkomaanmatka. Se onkin samalla lyhin reissu ainakin matkallisesti sillä menemme Viroon. Tähän maahan moni suomalainen tekee vuosittain matkoja erilaisista syistä ja urheilu ei luultavasti ole yleisin niistä syistä. Meillä tällä kertaa se sattuu olemaan tärkein syy matkalle.
Reissun ensimmäinen kisa ajetaan perjantaina, jolloin on vuorossa sprintti. Lauantaina on ohjelmassa pitkämatka ja sunnuntaina sekaviesti. Itsellä suurin mielenkiinto kohdistuu sprinttiin. Tämä kisa ajetaan pienen kaupungin kylällä. Bulletin 4:ää ei ole vielä julkaistu, joten kovin tarkkaa informaatiota ei vielä ole kisasta, mutta näin on voinut päätellä.
Lauantain pitkä kisa tulee mahdollisesti olemaan melko tylsä. Näin ei ehkä kannattaisi ajatella etukäteen, mutta odotettavissa on hyväpohjaista luukutusta 48km ja matkaan nähden melko vähän rasteja. Pitkät luukutuspätkät eivät itselle juuri sovellu, mutta pitää yrittää vuoden viimeisestä henkilökohtaisesta kisasta saada vuoden paras pitkämatka.
Sekaviestissä panoksena Suomen joukkeilla on varmistaa viestimaailmancupin voitto. Tämä pitäisi irrota melko todennäköisesti sillä laskelmieni mukaan parhaan joukkueemme sijoitus viiden parhaan joukkoon riittää varmistamaan tämän voiton.
Kisaviikonloppuna ratkeaa itselläni ensi vuodelle red groupin paikka (10 ensimmäistä maailmanrankilla). Nopean laskemisen jälkeen tämä vaikuttaa aivan saavutettavalta, mutta myös takaa on mahdollista tulla ohi. Vielä kun Samuel ajaa tasollaan ja itse onnistuisin niin meillä on Suomen joukkueesta neljä miestä red groupissa ensi kaudelle siirryttäessä.

Kisoihin valmistautuminen on sujunut lopulta hyvin parin viikon takaisesta kaatumisestani huolimatta. Viime viikolla tein alkuviikolla tehoja ja loppuviikosta löysäsin. Sunnuntaina kävin juoksemassa SM-viestissä aloitusosuuden, josta tulikin todellinen floppi. Maanantaina kävin hieronnassa, jossa 80 minuutin jalkojen hieronta teki kyllä hyvää jaloille. Tiistaina oli ohjelmassa taitoharjoitus perjantain tulevaa sprinttiä ajatellen. Ajoin kolme lyhyttä 4-7min rataa kovaa, jotka kaikki olivat eri kartoilla. Kahdella radalla oli kummallakin yksi karttavirhe, joka hieman haittasi menoa, mutta ei vaikuttanut oleellisesti harjoituksen onnistumiseen. Tänään on taas aivan lepopäivä, joka kuluu pitkälti matkustamiseen. Huomenna on jo mallisuunnistus ja siitähän se maailmancupkiertue lähteekin jo käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti