Kisoja ja treenejä Algarvessa

Algarvessa on nyt asusteltu kohta puolitoista kuukautta ja maastopyöräkisoja on jo käytynä kolme yksittäistä maratonia ja yksi kolmipäiväinen etappiajo. Ensimmäisestä hyvin sekavasta ja heikosti järjestetystä kisasta kertoilin jo edellisessä postauksessa.

Beach-pyöräilyä. Kuva: Elina Erkkilä

Portimaon rantapolkuja.Kuva: Elina Erkkilä

Toinen maratonikisa, jossa kävin, järjestettiin 22.2. Sao Bartolomeu de Messinesissä ja matkaa oli 60 km. Kisaan päätin lähteä asenteella, että seuraillaan muita vähintään puolimatkaan, jos pystyy. Kisa sujuikin hyvin kaikin puolin, eikä vauhti ollut mitenkään tappavaa. Alkuosasta joihinkin mäkiin tuntui vähäsen pahalta, mutta alkuintoilujen jälkeen tasaisilla ei ollut oikein kellään vetohaluja. Noin 20 km ennen maalia tultiin suureen notkoon, josta alkoi loiva nousu. En tiennyt reitistä mitään, mutta vaikutti siltä että noususta taitaa tulla melko pitkä. Kellään ei juuri ollut vetohaluja nousuun, joten menin keulaan hitaasti vauhtia kiristäen. Tarkoitukseni ei ollut varsinaisesti karata joukosta, mutta yhtäkkiä huomasin, että yhtä lukuunottamatta muut ovat tippuneet. Tästä innostuneena lisäsin vielä vauhtia ja viimeinenkin seuraaja tippui perästä. Nousu kesti noin kaksi kilometriä ja loppuosassa alkoi jo vähän jaloissa ahdistaa, mutta onneksi tästä seurasi pitkä alamäki. Paikallisiin pyöräilijöihin nähden alamäet ovat itselleni vahva osa-alue, ja oletettavasti lisäsin tässä etumatkaani. Loppumatkasta ei ollut Portugalilaisittain suuria mäkiä ja jaksoin ajaa tästä mukavasti yksinäistä ajoa maaliin asti. Kisasta siis voitto kotiin tietämättä vastustajien tasosta yhtään mitään.

Kuva: Elina Erkkilä

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa Algarven mestaruus -cupin kisa. Kisaan olin ilmoittautunut kilpa-sarjaan,, johon vaadittiin lisenssi, ja olin lisenssinumeron ilmoittanut. Kisapaikalla järjestäjät kuitenkin halusivat nähdä lisenssini, joka oli vielä silloin Suomessa. Tästä johtuen minut siirrettiin kuntosarjaan, joka starttasi kaksi minuuttia kilpasarjan jälkeen samalle reitille. Tästa lähdöstä pääsin melko pian alun jälkeen omille teilleni ohittelemaan lisenssikuskeja. Sijoituksista ei ollut minulla kisan aikana mitään tietoa, montako kisakuskia edelläni vielä oli. Huolto kuitenkin toimi loistavasti ja 80 km:n kisa tuli ajettua käytännössä koko ajan yksin välillä muita ohitellen. Tehoja oli kisassa koko ajan melko paljon pelissä, ja lopussa alkoi hieman hyytyä. Onnistunut ajo kuitenkin ilman isompia ongelmia. Lisenssikuskien kärki ajoi kyllä aika paljon kovempaa, mutta oletettavasti edes SM:ssä ei kärki aja näin kovaa.

Kevään eniten odottamani tapahtuma ajettiin viime viikonloppuna, 6.-8.3. Tavirassa. Tapahtuman nimi on Algarve Bike Challenge ja se sisälsi kolme etappia, prologin ja kaksi maratonia. Kisa käytiin parikisana ja ajoin kisan Team Erigeepper Challengen nimissä, parinani kokenut distanssiurheilija Juha Vähämetsä. Prologi ajettiin Taviran vanhassa kaupungissa perjantai-iltana iltavalaistuksessa. Reitin pituus oli 2,5 km, jonka aikan ajettiin muun muassa tiukkoja mutkia mukulakivillä, portaita sekä pari tiukkaa penkkaa. Tässä kypäräkameravideoni prologista:

Algarve Bike Challenge -prologin lähtö. Kuva: Elina Erkkilä

Lauantain etappi oli noin 80 km pitkä ja tämän etapin suurimmat nousut olivat noin 200 metrin luokkaa. Kokonaisnoususummaa kertyi noin 1800 metriä. Alusta oli lähes kokonaan erilaista soraa ja sepeliä sekä välillä myös kapeita uria. Kisa sujui puolimatkaan mukavasti, mutta sitten minulta tyhjeni rengas takaa hetkessä aivan tyhjäksi. Tiesin heti, että nyt on iso reikä, koska rengas tuli heti aivan tyhjäksi. Reikä paljastuikin isoimmaksi, jonka olen ikinä nähnyt. Tässä tilanteessa ei ollut mahdollisuutta laittaa edes sisärengasta renkaaseen, koska se olisi vain pullistunut heti ulos renkaasta, eikä edes vanha "geelipaperi reikään" kikka olisi toiminut näin ison reiän tapauksessa. Alettiin sitten siinä soittelemaan varakiekkoa ja huoltajalle kiitos, että pystyimme jatkamaan kisaa, vaikka tässä menikin aikaa noin 24 minuuttia. Kiekon saatuamme jatkettiin taas ajoa, ja pitkän tauon jälkeen itseltäni meinasi alkuun intoilu kisa-ajoon olla vähissä pitkän tauon takia, mutta kohta taas ajettiin kisaa kuin ennen taukoa. Loppu tuli taas mukavasti. Viimeiset viisi kilometriä alkoivat itselleni olla hieman raskaita, mutta varsinaista kunnon hyytymistä ei tapahtunut, joten vauhdinjako oli hyvin onnistunut.

Sunnuntain etappi oli kilometreissä hieman lyhyempi, mutta noususummaa kertyi hieman yli 2000 metriä, joten yhtään lauantaita helpompi päivä ollut tiedossa. Reitti nousi korkeimmillaan noin 500 metrin korkeuteen, joten muutama nousu oli myös hieman lauantain nousuja pidempiä. Alkumatkasta minulla alkoi taas vuotaa takarengas hiljaa. Kahdesti pysähdyin laittamaan CO2-patruunan renkaaseen ja loistavan huollon ansiosta nopea kiekonvaihto ja jatkoimme taas matkaa. Tähän koko rengassäätöön tuhraantui aikaa varmaankin vain noin kaksi minuuttia. Suurimmat nousut ajoimme mielestäni hyvin, vaikkakin kärjen pro-kuskit ajoivat ilmeisesti paljon kovempaa. Kisan pisimmän alamäen loppuosassa minulta meni taas takarengas. Tämä oli siis jo etappiajon kolmas takarengas, ja joka kerta oli käytössä eri rengas ja myös eri kiekko. Tällä kertaa laitoimme sisärenkaan renkaaseen ja jouduimme pumppaamaan pikkupumpulla, joten episodiin meni aikaa yli viisi minuuttia. Lopussa viimeiset kymmenen kilometriä olivat minulle vaikeita, mutta onneksi Juha jaksoi vetää hyvin sillä osuudella. Kokonaisuutena rengasongelmista huolimatta oli hyvä ja mukava reissu. Sijoitus nyt jäi rengassäätöjen takia alas, mutta pääasia on, että molemmilla oli kulku kohdillaan silloin kuin kalusto kesti.

Enää en tarkoituksenmukaisesti kilpaile Portugalissa käyttäen Schwalben Thunder Burt renkaita, edes RaceGuardeja, joita käytin. Tällä hetkellä on jo pyörässä alla Continentalin Race King 2,2" Protectionit alla, ja vaikuttaa siltä, että näillä ajan myös EM-kisoissa kesäkuussa.