keskiviikko 22. elokuuta 2012

MM-kisat puolivälissä


MM-kisoista on nyt kilpailtu sprintti ja keskimatka. Kisat olivat ratoina täysin erilaiset. Sprintti oli suunnistuksellisesti haastava ja rasteistakin moni oli polkujen ulkopuolella avoimella alueella. Keskimatka taas oli melko selkeä ”perinteinen pyöräsuunnistus”. Alkumatka oli helppoa selkeää toteutusta ja puolivälin jälkeen oli pari reitinvalintaväliä ja perustoteuttamista.

Sprinttiin sain lähtöpaikan lopusta, vähän ennen 10 hengen red grouppia. Kisa lähti liikkeelle suunnitelmien mukaan, mutta 3-4 välillä tein reitinvalintavirheen. Välillä olisi pitänyt kiertää mäki vasemmalta, mutta itse menin suoraan kapeaa uraa mäen yli. Olisi taas pitänyt pysähtyä vaan rastilla ja katsoa reitinvalinta tarkkaan, mutta en malttanut pysähtyä. Tämän jälkeen matka jatkui ihan ok tahdilla ilman isompia virheitä. 9. rastilla sain neljä minuuttia ennen lähteneen Itävallan Martin Moserin näkyviin ja 11. rastilla menin ohi. Rastilla 12 tein kisan isoimman virheen kun luin kumpareet väärin ja olinkin yhden puskaisen kumpareen väärällä puolen. Kun huomasin virheen niin pääsin sopivasti motocross uraa kumpareen yli rastin viereen ja pummi jäi noin 50 sekuntiin. Lopussa tuli vielä yksi virhe 16-17 välillä, mutta vaikeassa lopussa moni muu teki vielä minua paljon enemmän virheitä. Se ei tosin ole mikään selitys, mutta kun yrittää vauhtia pitää tuollaisella radalla niin lähes pakosta sattuu pieniä virheitä. Joka tapauksessa sijoitus oli 13. ja aikaero kärkeen 2:07. Virhemäärä oli yhteensä parin minuutin luokkaa.

Keskimatka olikin sitten perus toteuttamista alusta alkaen ilman suurempia virheitä. Vähän ennen 7. rastia tuli pieni ohiajo ja pari muuta samantyylistä pientä virhettä, mutta aikahäviö ei ollut mainittava. Lopun pari reitinvalintaa osui varmaan suunnilleen kohdalleen ja pari kaupunkirastiakin meni ihan ok varmasti otettuna. Tässä kisassa olisi tarvittu vaan vielä enemmän ajovauhtia, mutta pitää olla tyytyväinen saavutettuun yhdeksänteen sijaan. Kuitenkin tuli paras henkilökohtainen sijoitus MM-kisoissa tähän mennessä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti