tiistai 20. elokuuta 2013

Viikko MM-kisoihin

Kausi on vierähtänyt siihen vaiheeseen, että enää on jäljellä viikko MM-kisoihin, jotka ovat siis kauden pääkisat. MM-kisat järjestetään tänä vuonna Viron Rakveressa, joka on niin lähellä Suomesta että kyseessä on lähes kotikisat. Lauantaina 24.8. matkaamme Rakvereen, jossa majoitumme halvassa hostellissa teollisuusalueen kulmassa koko retken.
Oma kisoihin valmistautumiseni on mennyt tähän asti ilman suurempia ongelmia. Aikavälillä 27.5.-16.8. olin kesätöissä ja sinä aikana en juuri pystynyt harjoittelemaan kun päivät meni välillä melko fyysisissäkin töissä. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että parempiin tuloksiin pystyisin tulevissa MM-kisoissa jos en olisi tehnyt kyseisiä kesätöitä, mutta oman alan työkokemus ja työtodistus ovat minulle tärkeitä. Viime viikonloppuna sain Seinäjoella tehtyä hyvät suunnistustreenit ja itse olin järjestämässä vielä Lapualle treenejä. Tällä viikolla olisi vielä tarkoitus tehdä pari suunnistustreeniä. Fyysisellä puolella ei enää ole juuri mitään tehtävissä, vanhoilla keväällä tehdyillä pohjilla mennään ja katsotaan mihin se riittää. Jos suunnistus sujuu niin eiköhän se fysiikka kohtalaisiin tuloksiin riitä.

Arvokisoissa pärjäämiseen tärkeä asia omalla kohdallani on se, että luotan oman fyysiseen kuntooni. Jos en luota kuntooni, mietin sitä myös kisan aikana ja yritän paikata kuntoa ottamalla riskejä suunnistuksen suhteen. Tämä taktiikka ei yleensä toimi. Tällä hetkellä luottamusta lisää se, että olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna ja silloinkin kunto riitti kohtalaisiin tuloksiin. Kunnon kehittymisestä on kertonut mm. JämiMTB:n ensimmäinen 50 km, joka sujui kohdaltani hyvin siihen asti ja myös SM XCO meni melko hyvin. Keväällä ennen kuin aloitin kesätyöt olin ehkä vähän paremmassa kunnossa mutta nyt olen suunnilleen samalla tasolla kuin EM-kisoissa. Vaikka JämiMTB:n lopputulokset ja pyöräsuunnistuksen SM:t menivät kohdaltani melko heikosti enkä ole juuri harjoitellutkaan kolmeen kuukauteen, tästä on kuitenkin hyvä lähteä MM-kisoihin. Luotan kuntooni ja suunnistuksen sujumiseen ei ole esteitä, joten ainakin tässä vaiheessa on vielä mahdollista tulla hyvät kisat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti